Julkaistu 1 kommentti

Korjaajatonttu tuo vastapainoa joulun kulutushysterialle.

"Korjaatonttu auttaa taltuttamaan kulutushysterian."

On vasta sateinen marraskuu, mutta joulu on jo ovella. Moni meistä taitaa haaveilla hitaasta ja tunnelmallisesta joulun odotuksesta, mutta todellisuudessa joulunalusaika on usein aikamoista kulutushysteriaa, kiirettä ja stressiä. Joka puolelta tulvivat mainokset kehottavat meitä hankkimaan lisää tavaraa ja lupaavat niiden tuovan sitä iloa ja joulumieltä, jota etsimme.

Lasten myötä joulun materiaalinen puoli on alkanut häiritsemään ja ahdistamaan itseäni vielä enemmän. Muka harmittoman pikkukrääsän ja sokerin virta tuntuu olevan loputon, jos sille tielle lähtee. Olen päättänyt, että yritän pitää perheemme tästä vyörystä kaukana edes jotenkuten. Ja niinpä, kun esikoisemme oli parivuotias, lähetin kutsun Korjaajatontulle. 

Korjaajatonttu

Joka vuosi 1. joulukuuta vastaavana yönä meille muuttaa asumaan Korjaajatonttu. Tonttu on vieraillut meillä nyt neljänä vuonna ja majailee jossain talomme koloissa jouluaattoon asti. Emme ole koskaan onnistuneet häntä näkemään, mutta joka yö tonttu on korjannut yhden vuoden aikana rikki menneen tavaran. Ihmeellistä! Ja niin tervetullutta vastapainoa joulukiireen ja kulutusjuhlan keskellä.

Lapset odottavat korjaajatonttua joka vuosi ja saatamme muistella häntä myös muina vuodenaikoina: ”Äh, tästä mekostahan on sauma auennut. No mutta me voidaan korjata se, tai viimeistään Korjaajatonttu varmasti ompelee mekon ehjäksi.”

Syksyn edetessä alamme kerämään rikkinäisiä tavaroita yhteen paikkaan, jotta korjaajatonttu löytäisi ne sitten helposti. Ja voi sitä riemua, kun aamulla tontun nurkasta löytyy pehmokani, jonka kesällä ironnut häntä ja repsottava korva on taas paikoillaan! Yhtäkkiä vanha ja jo vähän unohtunutkin lelu onkin taas kaikkein paras leikkikaveri.

Sanoisin kuitenkin, ettei Korjaajatontuu ole lainkaan vain lapsiperheiden ystävä. Yhtä hyvin tonttu korjaa nimittäin aikuisten rikkinäisiä lapasia, irronneita kirjojen kanseja, keittiön vaa´an tai hajonneen kulhon. Se on myös mestari vaihtamaan pattereita erilaisiin vekottimiin, etenkin jos niihin pitäisi hankkia erikoispattereita tai ne ovat niin hankalassa paikassa ruuvien takana, ettei niitä itse jaksa kuitenkaan vaihtaa.

"Tavaroiden korjaaminen on rauhoittavaa puuhaa joulukiireiden keskellä."

Rauhoittava rituaali ja japanilainen taidemuoto

En tiedä kuinka kauan meillä vielä uskotaan tonttuihin, mutta haluan vaalia tätä perinnettä sen jälkeenkin, kun joulun taika paljastuu. Toivon, että yhteisistä korjaustalkoista tulee osa meidän perheen jouluperinnettä.

Tavaroiden korjaaminen on ihanan hidas rutiini erityisesti joulun alla. Kun kaikkialla jyllää kulutusvimma, tuntuu hyvältä pysähtyä niiden esineiden äärelle, joita meillä kotona jo on. Sen sijaan,että rikkinäinen esine heitetään pois ja sen tilalle ostetaan uusi, sille voikin antaa uuden elämän. 

Samalla on hyvä tilaisuus käydä läpi kotiamme muutenkin ja karsia ne tavarat, joille meillä ei ole enää käyttöä. Omistamiensa tavaroiden läpikäyminen myös aika tehokkaasti lieventää halua hankkia paljon uutta.

Korjaaminen itsessään on ihanan rauhoittavaa ja mielihyvää tuottavaa puuhaa joulukiireiden vastapainoksi. Iltaisin, kun lapset nukkuvat otan korista esille yhden korjattavan esineen. Välillä pidämme illan pimetessä puolisoni kanssa myös kunnon korjaustalkoot, joissa liimataan, ommellaan, parsitaan ja ruuvaataan. 

Japanissa on muuten olemassa oma taiteenlaji nimeltä kintsugi, joka tarkoittaa perinteisesti rikkoutuneen keramiikkaesineen paikkaamista kullalla. Rikkoutunut astia halutaan korjata mahdollisimman kauniisti ja arvokkaasti. Tällä tavalla voidaan näyttää, että esine voikin korjattuna olla mielenkiintoisempi ja kauniimpi kuin uutena ja virheettömänä. Näkyvä korjaus tuo esille esineen historian ja tekee siitä ainutlaatuisen.

"Korjattu esine voi olla arvokkaampi ja kauniimpi kuin uusi ja virheetön."

Julkaistu 1 kommentti

Aloittamisen vaikeus – miten se voitetaan?

"Aloittamisen vaikeus - miten sen voi voittaa?"

Olen pitkään suunnitellut blogin kirjoittamista, mutta olen yhä uudestaan lykännyt sen aloittamista. Olen tiennyt, että blogin kirjoittaminen on asia, johon haluan ja johon minun kannattaisi ryhtyä. Samaan aikaan alkuun pääseminen on tuntunut niin isolta ja työläältä, että olen keskittynyt mielummin muihin kivoihin tai tuttuihin tehtäviin. Kuulostaako tutulta?

Miksi aloittaminen tuntuu usein niin vaikealta?

Taitaa olla hyvin yleinen tapa, että uuteen tai isoon tehtävään ryhtyminen tuntuu ylitsepääsemättömältä möhkäreeltä. Aloittaminen on hankalaa ja siksi meillä on tapana lykätä etenkin isoja ja epämääräisiä asioita. Usein juuri ne pitkällä tähtäimellä tärkeät tehtävät ovat niitä, joita siirrämme aina vain eteenpäin. Vaikka oikeastaan juuri näiden asioiden aloittaminen voisi käynnistää todellisen muutoksen ja kehityksen.

Kyse ei ole suinkaan laiskuudesta, vaikka se siltä voikin vaikuttaa, vaan hyvin ihnhimillisestä piirteestä: Uuden asian aloittaminen on aina muutos ja muutokseen liittyy usein pelkoa ja epävarmuutta. Projekti saattaa tuntua kovin vaikealta tai isolta ja epämääräiseltä, ja siihen liittyy epäonnistumisen mahdollisuus. On luonnollista, että yritämme päästä eroon näistä ikävistä tunteista suuntaamalla huomiomme kivempiin ja helpompiin hommiin, joista on luvassa nopea palkinto.

Oletko itse koskaan lykännyt ison tehtävän aloittamista siivoamalla esim. työpistettä tai surffaamalla netissä? Jep, tällä hetkellä keskeneräinen työhuoneeni on varsin mainio tekosyy alkaa siivoilemaan ja järjestelemään tavaroita juuri silloin, kun olisi aikaa kirjoittaa.

"Miksi uuden asian aloittaminen tuntuu niin vaikealta?"

Laske rimaa ja tee aloittamisesta niin helppoa kuin mahdollista.

Koska olen päättänyt, että julkaisen ensimmäisen blogikirjoitukseni tänä syksynä, minun on jotenkin päästävä alkuun.

Alkuun pääsesmistä kuulema helpottaa se, että laskee riman niin alas kuin vain kehtaa. Olen siis antanut itselleni luvan kirjoittaa maailman huonoimman blogikirjoituksen. Se on silti parempi saavutus, kuin että en kirjoittaisi mitään.

Tehtävä kannattaa myös pilkkoa pieniin osiin ja asettaa itselleen alkuun mitättömän pieni tavoite. Otsikko saa aluksi riittää. Kun olen seuraavana päivänä kirjoittanut pari lausetta ja joitakin ajatuksia rankalaisilla viivoilla, alkaa jo tuntua hiukan helpommalta.

Kolmantena päivänä käsken sisäisen kriitikkoni olemaan hiljaa ja katsomaan kokonaan muualle ja suollan tekstiä täysin sen mukaan, mitä päähäni pälkähtää. Hienosäätämisen aika on myöhemmin. ”Write like nobody is reading.” Se on vapauttava ohje, jonka olen napannut jostain. Toimii.

Se toimii myös monessa muussa tilanteessa, kun aloittaminen tuntuu vaikealta. Kun esimerkiksi pyörittelen päässä ja paperilla uutta laukkumallia, kaikki on mahdollista ja sallittua. Realistisen arvioinnin ja tarkastelun aika on vasta myöhemmin.

Myös pienien askelien aikatauluttaminen ja aikaraamin asettaminen voi auttaa. Minun ei tarvitse saada tätä tekstiä kerralla valmiiksi eikä etenkään julkaisukelpoiseksi. Itse asiassa kirjoitan tätä tänään vielä viisi minuuttia ja sitten lopetan tältä erältä. Kun palaan tekstini ääreen huomenna, on toivottavasti paljon helpompaa hioa ja viilata sitä.

"Aloittamisen vaikeus - tekemällä oppii."

Tekemällä oppii.

Saksan kielessä löytyy rohkaiseva sanonta: ”Kulkijalle polku asettuu jalkojen alle.” Minun ei tarvitse olla valmis, ennen kuin otan ensimmäisen askeleen. Kun alan tekemään, tie ja työkalut kyllä löytyvät ja hioutuvat. Harjoitteleminen sujuu lopulta parhaiten tehdessä.

Oikeastaan olen noudattanut tätä ohjenuoraa koko yrittäjätaipaleellani. En todellakaan ollut valmis, kun täytin toiminimen perustamisilmoituksen. Mutta minulla oli unelma, että jonain päivänä minulla olisi oma pieni yritys ja työhuone jossain kaukana kaupungin melusta ja kiireestä. Siellä työskentelisin hiljaisuudessa ja omassa tahdissa ja valmistaisin kauniita ja kestäviä käyttöesineitä, jotka toisivat iloa niin minulle itselleni kuin niiden omistajille.

Jos olisin miettinyt enemmän ja miettinyt etenkin, mikä kaikki voisi mennä pieleen, en välttämättä olisi ryhtynyt yrittäjäksi ollenkaan. Olen oppinut monta asiaa kantapään kautta ja varmasti joskus olisin voinut toimia fiksummin, mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan ihan tyytyväisenä ja hengissä edelleen. Jos kaikki olisi mennyt mönkään, tai jos se edelleen menee, voin murehtia sitä sitten ja tehdä tarpeen tullen korjaavia liikkeitä. Harvoin jälkeenpäin harmittaa se, mitä on tehnyt vaan se, mitä on jättänyt tekemättä.