Julkaistu Jätä kommentti

Kiertotalous on resurssiviisautta

Kiertotalous on nouseva termi ja yksi aikamme suuria megatrendejä, mutta onko se vain uusi sana kierrätykselle, vai sisältyykö siihen todella jotain uutta?

Vaikka kiertotaloudesta puhuttaessa uudet innovaatiot saavat paljon uutisarvoa, on kiertotalouden parhaat reseptit tunnettu jo ikiajat. Olennaisinta on edelleen viisaus, joka on syntynyt ennen yltäkylläisyyden aikaa: vaivalla valmistettua vaalitaan, eikä hyvää heitetä hukkaan. 

Uuden materiaalin korvaaminen kierrätetyllä on välttämätön osa kestävämpää kehitystä, mutta vähintään yhtä tärkeää on vähentää materiaalien käyttöä kokonaisuudessaan. Molempia keinoja tarvitaan kipeästi, että kulutuksemme voi mahtua kestäviin rajoihin. Kiertotalous on ennen kaikkea resurssien käytön viisautta.

Tavoitteena päättymätön kierto

Tekstiili- ja vaateteollisuudessa vallalla on lineaarinen malli, jossa materiaalia tuotetaan vain yhtä käyttökertaa ajatellen ja hävitetään lopuksi. Kiertotaloudessa materiaalien elinkaari on tavoitteena muuttaa päättymättömäksi kierroksi. Englanninkielinen termi circular fashion kuvaa hyvin mallia, jossa materiaali kiertää käyttöön yhä uudelleen ja uudelleen.

Päättymättömään kiertoon on kuitenkin vielä pitkä matka vaate- ja tekstiiliteollisuudessa, jonka tarpeisiin tuotetaan vuosittain yli 100 000 000 tonnia erilaisia kuituja. Finnwatchin koostaman raportin* mukaan tästä määrästä vain n. 8 % on kierrätettyä. Valtaosa käytetyistä kuiduista on edelleen nk neitseellistä, uutta kuitua, josta valmistettujen tuotteiden elinkaari päättyy jo lyhytaikaisen käytön jälkeen. 

Elinkaari pidemmäksi ja ehommaksi

Paras keino vähentää materiaalien käyttöä on pitää jo valmistetut tuotteet käytössä niin pitkään kuin mahdollista. Siksi korjaamisen ja huoltamisen merkitystä elinkaaren pidentäjinä ei voi korostaa liikaa. Kun tuote saa lisää elinikää, poistuu uuden ostamisen tarpeen mukana myös raaka-aineen ja niiden tuottamiseen tarvittavien resurssien kulutus. Kiertotalous on siis mitä suurimmassa määrin myös palveluita, jotka auttavat säilyttämään jo omistamamme tuotteet pidempään käyttökunnossa.

"MUUTE toimii kiertotalouden periatteen mukaisesti ja tarjoaa tuotteilleen korjauspalvelua."
MUUTE tarjoaa laukuilleen korjauspalvelua, jonka turvin pitkäänkin reissannut laukku saa jatkaa hyväkuntoisena vielä uusiin seikkailuihin.

Uutuudenviehätys vähenee

Kun on aika vaihtaa, ei ”uuden” aina tarvitse olla sananmukaisesti uutta. Nopeasta uusiutumistahdista on tullut pukeutumisessa jo itseisarvo, mutta kasvava kiinnostus second handiin antaa jo toivoa vähemmän kuluttavasta suuntauksesta. Käytetyn tuotteen jatkaessa matkaansa uudelle käyttäjälle, siirrytään taas kertakäytöstä yksi askel kohti jatkuvan kierron tavoitetta. Samalla laadun merkitys kasvaa, sillä vain hyvin ja laadukkaasta materiaalista valmistettu tuote kestää pitkäaikaista käyttöä.

Käytettyjen vaatteiden ja asusteiden keräys ja kierrätys on ollut vuosikymmenten ajan suurimmaksi osaksi hyväntekeväisyysjärjestöjen harteilla. Nyt myös kasvava määrä uudelleenkäyttöön toimintansa perustavia yrityksiä tarjoaa monipuolistuvia palveluita, joiden kautta voimme vuokrata, myydä ja ostaa -ja antaa osaltamme kierron jatkua.

Ei jätetä jätettä

Päättymättömässä kierrossa vältetään jätteen syntyä viimeiseen saakka. Vielä silloinkin, tuote on käytetty loppuun, kierrätetään sen tekstiilimateriaali jo lähitulevaisuudessa uuden kuidun raaka-aineeksi. Jätettä ei kuitenkaan synny vain käytöstä poistaessa, vaan myös tekstiilien valmistuksessa.  Arvion mukaan jopa neljännes tekstiili- ja vaateteollisuudelle tuotetusta raaka-aineesta jää tällä hetkellä käyttämättä jo tuotantovaiheessa*. Tämän helposti unohdetun jätevirran hyödyntäminen on yksi kiertotalouden monista osatekijöistä.

Pienet hukkapalat, tuotannon sivuvirrat ja ylijäämäerät voivat saada uusia käyttökohteita uusissa, luovissa tuotteissa. Zero Waste -ajattelu alkaakin yleistyä monenlaisten yritysten tuotannoissa ja jopa eri alojen yritykset voivat toimia yhteistyössä välttääkseen materiaalihukkaa ja uuden materiaalin tuottamisen tarvetta. 

"MUUTE toimii kiertotalouden periaatteen mukaisesti ja hyodyntaa tuotteissaan teollisuuden ylijaamaa."
Muuten laukkujen materiaalina käytetään mm kotimaisen huonekaluvalmistajan ylijäämäpaloja.

Päättymätön trendi

Kiertotalouden mahdollisuudet raaka-aineiden ja tuotteiden eri vaiheissa ovat lähes lukemattomat. On vain hyvä uutinen, että on niin paljon osa-alueita, joita jo nyt kehitetään kohti päättymättömän kierron tavoitetta. 

Kun puhutaan niinkin arkisesta asiasta kuin vaatteet ja asusteet, meillä kaikilla on kuluttajina keinoja olla osaltamme vähentämässä, vaalimassa ja valitsemassa viisaasti. 

Kuluttajien kasvava kiinnostus kestävämpiin vaihtoehtoihin on jo alettu huomata myös perinteisesti lineaariseen kuluttamiseen keskittyneillä tahoilla, mikä auttaa tuomaan kiertotaloustuotteita ja -palveluita paremmin saataville. Hyvänä esimerkkinä toimii Helsingin Redin uudenlainen kiertotalouskeskittymä Second Hand Market, jossa yhdistyy kymmenien pienten ja suurempien kiertotalouden toimijoiden tarjonta. Odotettavissa on, että kysyntä luo edelleen lisää tarjontaa, synnyttää uusia ideoita ja yhdistää kiertotaloudesta kiinnostuneita. 

Kiertotalous on trendi, joka ei mene ohi. 

Lähteet: 
Finnwatch: Mitä pikamuodin jälkeen? -raportti

LUE MYÖS: 
Valmistettu kotimaisesta ylijäämästä
Arvokas ylijäämä

Julkaistu Jätä kommentti

Arvokas ylijäämä

"Kankaat ovat arvomateriaalia, jota ei ole varaa hukata."

Kun kangas on valmis, siihen on sitoutunut paljon luonnonvaroja ja paljon työtä. Vaikka huomiomme kiinnittyykin usein tekstiilituotteissa valmistuksen viimeisiin vaiheisiin, kaikkein suurimmat vaikutukset niin ihmisille, ympäristölle, kuin ilmastollekin ovat useimmiten syntyneet jo tuotannon alkupäässä. 

Kuidun pitkä matka kankaaksi 

Tekstiilikuidun matka valmiiksi kankaaksi on pitkä. Kun puuvillapelloilta kerätään satoa, lampaat keritään tai petrokemian tehtaat tuottavat polyesterikuitua, on kuidun valmistumiseen sitoutunut jo paljon resursseja.

Jotta tilaajalle saadaan juuri oikeanlainen, värinen, tuntuinen ja tarkoitukseen soveltuva kangas, kuidut käyvät läpi monenmoisia työvaiheita. Kuidun kehrääminen langaksi ja langan kutominen kankaaksi voivat kuulostaa maalaisromanttisilta työvaiheilta, mutta teollisessa tuotannossa kyse on koneellisesta tehdastyöstä. Kun kehruukoneita pyörittää ja kangaspuita paukuttaa kone, kuluu useimmiten uusiutumatonta energiaa, sillä suuri osa maailman tekstiileistä tuotetaan alueilla, joilla pääasialliset energianlähteet ovat fossiilisia.

Siksi kankaat ovat arvomateriaalia, jota ei ole varaa hukata.

Vähemmän uutta, vähemmän hukkaa

Arvokkaita resursseja ja raaka-aineita sisältäviä valmiita kankaita jää väistämättä myös käyttämättä tuotantojen eri vaiheissa. Joskus tarpeettomiksi voi jäädä kokonaisia eriä täysiä kangaspakkoja, toisaalla taas tuotannosta syntyy jatkuvana sivuvirtana paloja, jotka ovat liian pieniä alkuperäiseen tarkoitukseen.

Tekstiilialan kehittymisessä kestäväksi tarvitsemme sekä ekologisempaa tuotantoa, että tuotetun materiaalin tehokasta hyötykäyttöä ja kierrätystä. 

Mitä paremmin pystymme käyttämään hyödyksi jo tuotetut materiaalit, sitä vähemmän tuotantoa tarvitsee tehdä alusta saakka ja sitä vähemmän kulutamme vettä, kemikaaleja, öljyä ja kivihiiltä. Samalla vähenee mös tekstiilijätteen määrä.

MUUTE:n laukuissa käytetään ylijäämäkankaita, sekä kierrätettyjä retkipatjoja reppujen pehmusteina ja kierrätyskankaita vuorina.

Ekologisempi kuin osiensa summa

Parhaaseen tulokseen kankaiden hyödyntämisessä voidaan päästä erilaisten toimijoiden yhteistyöllä. Siinä missä suuret toimijat tarvitsevat suuren määrän kangasta, riittää pienemmälle pienempikin erä. Yhden yrityksen ylijäämäpakka voi olla toiselle tarpeellinen määrä ja suuren tuotteen valmistuksessa ylijäävät pikkupalat vielä riittäviä pienempään tuotteeseen.

MUUTEn laukkujen valmistuksessa käytetään muiden kotimaisten toimijoiden ylijäämää. Pientuotantoon riittävää laadukasta kangasta MUUTE:lle on löytynyt niin Puolustusvoimien kuin kotimaisen teollisuudenkin sivuvirroista.

"Harmaat reput on valmistettu armeijan ylijaamakankaista, jotka on kyllastetty sateenpitaviksi."
Puolustusvoimien harmaa villakangas on käsitelty sateenkestäväksi.

Materiaalien ehdoilla

Koska kangaslaatuja on lukemattomia erilaisia, on juuri sopivan löytäminen haaste. Keveät vaatekankaat sopivat hulmuaviksi kesämekoiksi, mutta kestäviä laatulaukkuja niistä ei synny. Esimerkiksi verhoilukankaat sen sijaan on tehty kestämään erityisen kovaa kulutusta ja siksi ne sopivat sekä vahvuudeltaan, että kestoltaan erityisen hyvin myös laukkujen materiaaleiksi.

MUUTEn valikoimaan toivottu ja odotettu musta kangas löytyi aluksi kotimaisen Askon ylijäämästä.

Ylijäämäeriä käytettäessä ei voida vain yksinkertaisesti ostaa toivottua määrää ja väriä, vaan materiaalin saatavuus määrittää mitä voidaan tehdä, milloin ja kuinka paljon. Toisinaan oikeanlaisen kankaan löytyminen vie pitkänkin ajan, mutta joskus kohdalle voi sattua yllättäenkin aivan erityinen löytö.

Samettiset ONERVA laukut ovat malliston harvinaisia helmiä, joita valmistuu pienissä erissä, värikkäiden samettien saatavuuden mukaan.

Rajallisuudesta huolimatta MUUTE haluaa etsiä ja käyttää nimenomaan tarpeettomaksi jäänyttä laatumateriaalia. Sillä rajallisia ovat luonnonvaratkin.