Tarina

Iloa tekijälle.
Iloa käyttäjälle.

Huolella ja rakkaudella valmistettu.

Tuotteita, joilla on tarina ja tunnearvo.

Toisten, niin luonnon kuin ihmisten kunnioittaminen.

Omaa polkua pitkin arjen seikkailuihin

Tavoitteenani on valmistaa ajattoman tyylikkäitä ja kestäviä tuotteita, jotka kuormittavat maapalloamme mahdollisimman vähän. Toivon että jokaisesta laukusta tulee omistajalleen luotettava matkakumppani, joka kulkee rinnalla pitkään. Runsaasti saamani ihana asiakaspalaute on vahvistanut, että MUUTEn laukut täyttävät lupauksensa uskollisesta matkakumppanista.

Huoli ympäristöstä – vastuu valinnoista

Pyrin kantamaan omalta osaltani vastuun ympäristöstä valitsemalla MUUTEn tuotteiden valmistukseen pääosin käytettyjä materiaaleja tai teollisuuden ylijäämää – laadusta tinkimättä. Toimintatapani on made to order – tilauksesta valmistettu. Siinä yhtään ylimääräistä tuotetta ei synny, vaan jokaisella laukulla on jo valmistusvaiheessa tarkoitus ja syy olla olemassa.

MUUTE – sopusoinnussa arvojeni kanssa

Nimessä MUUTE yhdistyvät itselleni tärkeät arvot, joiden toivon levittyvän ympärilleni: muutos ja aate, mutta myös saksalainen sana “Mut” eli rohkeus. MUUTE löytyy myös toisesta nimestäni Erdmuthe. Se on vanha saksalainen nimi, jonka olen perinyt isoäidiltäni ja joka tarkoittaa maaäitiä.

Käsillä tekemisessä on ihanaa juurevuutta ja konkretiaa. Laukkujen valmistamisen eri työvaiheet suunnittelusta ja leikkaamisesta ompeluun ja viimeistelyyn tuottavat minulle suurta iloa ja mielihyvää. Toivon, että tämä ilo välittyy valmiin laukun kautta myös sinulle.

"Annika valmistaa kestäviä ja ekologisia laukkuja ja reppuja Suomenlinnassa MUUTE -tuotenimen alla."

Laukuntekijän tarina

MUUTEn takana olen minä, Annika.

Työhuoneeni ovi johdattaa 1700-luvulla rakennetun puolustusmuurin uumeniin. Vaihdan jalkaani kuluneet sandaalit ja istun ompelukoneen ääreen. Tuuli ulisee hiljaa muurin koloissa, muuten on aivan hiljaista.

Haaveilin pitkään omasta työhuoneesta kaukana kaupungin kiireestä ja melusta. Polku, joka kuljetti minut tänne, ei kuitenkaan ollut ihan suoraviivainen. Vaikka käsillä tekeminen onkin aina kiehtonut minua, lapsuuden ja nuoruuden intohimoni oli musiikki. Päädyinkin opiskelemaan musiikkikasvatusta sekä klassissa laulua Sibelius-Akatemiaan. Maisteriopintojen loppuvaiheessa huomasin kuitenkin haaveilevani yhä useammin lempeämmästä arjesta. Alan ja suunnan vaihtaminen on tuntunut toisinaan hurjalta ja pelottavalta, mutta samalla oikealta ja helpottavalta.

Minusta siis tuli laukuntekijä. Jo ensimmäisistä laukuista sain paljon kehuja. Ja myös itselleni vahvistui tunne siitä, että päätös oli oikea: Laukuissa ja repuissa on jotain maanläheistä. Hyvin suunniteltu ja valmistettu laukku on kuin luotettava ystävä, joka kulkee mukana arjen seikkailuissa ja kestää myös kolhuja.

Toivon, että laukkuni muistuttuttaisivat sinua joka päivä siitä, että saat kulkea rohkeasti omaa polkuasi.

"MUUTE valmistaa ekologisia reppuja ja laukkuja omantiensa kulkijoille."